Walesinspringerspanieli on vuosisatoja vanha rotu, jonka juuret ovat Brittein saarilla. Alkujaan sitä käytettiin haukkametsästyksessä "ponnahduttamaan" (spring) riista maastosta. Maastot olivat usein tiheäkasvuisia ja vaikeakulkuisia, joten koirilta vaadittiin rohkeutta, kestävyyttä ja tarkkaa vainua. Walesissa punavalkeasta spanielista käytettiin nimeä "tarfgi" (englanninkielinen vastine ”starter”), joka viittaa suoraan käyttötarkoitukseen eli ylösajoon. Koirat myös noutivat riistaa. Muita kutsumanimiä olivat Welsh Starter, Welsh Spaniel ja Welsh Cocker. Iso-Britannian kennelklubi virallisti rodun vuonna 1902 ja nimesi sen walesinspringerspanieliksi.  


Rakenne kertoo kestävyydestä

Walesinspringeri on sopusuhtainen ja tiivisrakenteinen, hieman korkeuttaan pidempi koira. Sen rakenne mahdollistaa kestävän ja rankan työskentelyn metsässä. Urosten säkäkorkeus on keskimäärin 48 cm, narttujen 46 cm. Pää on elegantti, ja otsapenger erottuu selvästi. Korvat ovat moneen muuhun spanielirotuun verrattuna pienehköt. Hapsuinen häntä liikkuu eloisasti, ja nousee korkeimmillaan selkälinjan tasolle. Walesinspringerit sekoitetaan usein serkkurotuunsa englanninspringerspanieliin. Selvimmät erot ovat koossa (walesi on pienempi) ja värityksessä. Walesiyksilöistä löytyy aina kahta väriä, eli valkoista ja syvänpunaista. Valkoinen voi olla pääväri tai koiralla voi olla koko selän kattava punainen mantteli. Kuonossa ja jaloissa on usein pienempiä pilkkuja. Karvapeite on sileää, suoraa ja tiheää. Se kaipaa ajoittain trimmausta rinnan, korvien, hännän ja tassujen osalta. Mantelinmuotoiset silmät ovat ruskeat. Kirsu on väriltään lihanvärisestä tummaan.

Ihmisensä varjo

Uskollinen ja omistajaansa syvästi kiintyvä walesi haluaisi seurata tätä kaikkialle ja osallistua kaikkeen toimintaan. Se on luonteeltaan iloinen, vilkas ja utelias. Vieraatkin saavat ystävällisen vastaanoton, toisinaan tosin hieman pidättyväisen alun jälkeen. Ongelmia luonteessa aiheuttavat useimmiten ujous, arkuus ja hermostuneisuus. Näihin pyritään puuttumaan jalostuksella. Jotkut kärsivät myös eroahdistuksesta. Rotu tulee yleensä hyvin toimeen koirien ja lasten kanssa, eikä se ole herkkähaukkuinen. Leikkisyys säilyy usein läpi elämän.

Hyvä monessa mutta harvoin erinomainen

Itsepäinen luonne ja eloisuus tekevät walesista haasteellisen harrastuskoiran. Rotua on kuvattu generalistiksi: se soveltuu vaikka mihin, mutta huipulle pääseminen on pidemmän työn takana kuin monen muun rodun kanssa. Koira on kyllä innokas ja oppivainen - hetken aikaa, kunnes sen huomio karkaa jo toisaalle. Käyttöpuolella ongelmalliseksi on koettu noutaminen sekä joidenkin yksilöiden liiallinen itsenäisyys ja kovakorvaisuus. On kuitenkin tärkeää, että walesille tarjotaan virikkeitä, joihin ne voivat purkaa energiaansa. Riittävästä liikunnastakin tulee huolehtia. Muutoin on vaarana, että koirasta tulee hyperaktiivinen. Walesinspringerspanielin kanssa voi harrastaa metsästystä, metsästyskoirien jäljestämistä, tottelevaisuutta, agilityä, näyttelyjä ja melkein mitä vain muutakin. Rodussa on viisi käyttövaliota ja kaksikymmentä jäljestämisvaliota. Suomalaisia walesinspringereitä käytetään kuulopuheiden mukaan yhä metsästyksen apuna niin ylösajavana kuin noutavana koirana. Lintujen lisäksi riistaksi soveltuvat rusakot ja metsäjänikset. Nykymuotoisten TOKO-kokeiden saralla parhaan tuloksen on saavuttanut EVL-luokkaan selviytynyt koira.  

Terveys hyvää keskitasoa

Yleisesti ottaen walesinspringerspanieli on melko terve rotu. Rotu kuuluu PEVISA-ohjelmaan, ja pentueen rekisteröinnin ehtona ovat vanhempien silmä- ja lonkkatutkimukset. Lonkkanivelen dysplasia on harvinaista. Jonkin verran esiintyy silmiin liittyviä vaivoja, kuten distichiasista ja ektooppista ciliaa. Perinnöllisiä silmäsairauksia PRA, RD tai HC ei ole tavattu useaan vuoteen. Epilepsiaa ja kilpirauhasen vajaatoimintaa on sen sijaan todettu yksittäisinä tapauksina. Riippuvat korvat altistavat korvatulehduksille, ja allergiat ja iho-ongelmat ovat lisääntyneet. Niitä ei kuitenkaan esiinny keskimäärin sen enempää kuin muillakaan roduilla. Ruotsissa Agria-vakuutuslaitoksen tilastojen mukaan walesinspringeri on kolmanneksi pitkäikäisin koirarotu.  

Yhtenäinen kanta

Ensimmäinen maailmansota nollasi rodun jalostustyön Iso-Britanniassa: sodan päättyessä ei ollut jäljellä yhtäkään walesinspringeriä, jolla olisi ollut virallinen sukupuu. Työ oli aloitettava alusta rekisteröimättömillä koirilla. Toinen merkittävä pullonkaula tuli eteen seuraavassa maailmansodassa. Laajamittainen jalostus kyettiin aloittamaan vasta sotien jälkeen. Kasvattajat ovat aina panostaneet siihen, että rotu ei jakautuisi käyttö- ja näyttelylinjoihin. Rotu onkin säilyttänyt monista muista spanieliroduista poiketen yhtenäisen kannan kaikissa maissa. Rotu oli Iso-Britanniassa suosionsa huipulla 1980-luvulla, jolloin vuosittaiset rekisteröinnit yltivät 800:an. Viime vuonna rodun emämaassa rekisteröitiin 387 walesinspringeriä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että cockerspanieleja rekisteröitiin samana vuonna reilut 22 000 ja englanninspringerspanieleja 12 700. Suosituimmuusjärjestys on sama Suomessakin. Iso-Britannian ohella walesinspringereitä on runsaimmin Pohjoismaissa, Hollannissa ja Yhdysvalloissa.

Pomperipossa ja Pompadour pioneerit Suomessa

Suomen ensimmäiset walesinspringerit olivat nartut Mustela T Pomperipossa ja Mustela T Pompadour. Misse Puolakkainen, of Skyway -kennelistä, toi ne Suomeen vuonna 1967 Ruotsista. Vuotta myöhemmin syntyivät Suomen ensimmäiset pentueet, ja 1970-luvun taitteessa saatiin lisää tuontikoiria jalostuksen pohjaksi. Rodun suosio on kasvanut pikkuhiljaa, mutta varsinaista muotirotua walesinspringeristä ei ole koskaan tullut. Rajojen avautuminen 1990-luvulla kansainvälisti suomalaista walesikantaa. Maastamme on myös viety koiria ulkomaille. Rodun kasvatus nojaa meillä suurimmaksi osaksi pienimuotoisiin kotikenneleihin: viimeisen viiden vuoden aikana 46 eri kasvattajaa on saattanut walesinpentuja maailmalle, ja näistä lähes puolet on kyseisenä ajanjaksona teettänyt vain 1-2 pentuetta. Pentuja rekisteröitiin viime vuonna 229 kappaletta. Tuontikoiria on muutama vuosittain.  

Jalostuksen päämäärät

 Suomen rotuyhdistyksessä on oltu huolestuneita jalostuksen painottumisesta näyttelymenestykseen sekä siitä, että joitakin siitosuroksia käytetään liikaa. Käyttöominaisuuksien säilyminen on vaarassa. Niiden jalostusta vaikeuttaa kuitenkin se, että vain pientä osaa koirista testataan rodun varsinaisissa käyttökokeissa. Taipumuskokeisiin osallistuu noin viidesosa koirista. MH-luonnekuvauksella toivotaan saatavan tietoa koirien luonteesta ja sen periytymisestä. Jalostuksen toimintaohjelman visiona on, että walesinspringerspanieli toimii tulevaisuudessakin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan eli perusterveenä ja kestävänä ylösajavana lintukoirana. Tavoitteena on myös, että rotu säilyttää ne luonteenpiirteet, jotka tekevät siitä monipuolisen harrastus- ja perhekoiran.  

Teksti: Annika Saarto
Lähteet:
Wikipedia: suomi ja englanti 
Springerspanielit ry:n nettisivut sekä jalostuksen tavoiteohjelma 2009-2013 
Jalostustietojärjestelmä