Olen Annika Saarto, varsinaissuomalaistunut mutta alunperin lahtelainen koiraharrastaja. Perheeseeni kuuluvat mies, kaksi poikaa ja walesinspringerinarttu Tatsi. Asumme Turun Pääskyvuoressa. Koulutukseltani olen biologi, ja työskentelen tällä hetkellä Turun yliopiston ympäristöntutkimuskeskuksessa.

Tutustuin koiraomistajan ja -harrastajan maailmaan jo edesmenneen Jebu-uroksen kautta (2008-2015).  Tatsin hankin kahta vuotta myöhemmin. Harrastuksista on tullut kokeiltua mejää, agilityä, tokoa ja rallytokoa. Minulla on myös kehäsihteerin pätevyys, ja teen niitä keikkoja muutaman vuodessa. Olen Suomen kennelliiton ja Springerspanielit ry:n jäsen. Toimitan pienen kaveriporukan kanssa Remmi & Ruusuke -nimistä nettisivustoa. Vuosina 2010-2012 olin Lounais-Suomen spanielikerhon hallituksessa ja vuosina 2009-2013 toimitin kyseisen kerhon Lurppa-jäsenlehteä.

Tatsi on kotoisin Länsipohjanmaalta Ruotsista. Päädyin hankkimaan narttuni ulkomailta, koska mielessäni orasti jo tuolloin ajatus kasvatustyöstä. Halusin hankkia pennun joka paitsi olisi terveistä linjoista, eroaisi sukutaulultaan suomalaisesta walesikannasta. Suoritin kasvattajan peruskurssin vuonna 2009 ja jatkokurssin vuonna 2016. Kennelnimi "Punahongan" viittaa sekä omaan menneisyyteeni mäntytutkijana että siihen upeaan leimuavanpunaiseen väriin, jonka ilta-auringon säteet hongan kaarnassa sytyttävät. Se sama väri hehkuu myös walesinspringerin turkissa! Ekologina ja genetiikkaakin väitöskirjaopintojeni aikana opiskelleena näen koirien jalostuksessa ensiarvoisena sen, että rodun geneettinen monimuotoisuus säilyy. Luonne ja terveys ovat niitä asioita, joita haluan kasvatustyössäni painottaa. Itsestään selvästi terve rakenne on osa kokonaisterveyttä, mutta rakenteelliseen tai esteettiseen täydellisyyteen en näe järkeväksi pyrkiä.

Mikäli walesinspringerspanieli kiinnostaa, olet tervetullut tutustumaan meihin ja kysymään lisää. Yhteystietoni ovat puh. 050 344 5531 / annikapia@netti.fi.

Kuva Elina Jalni.